Päivämies

Tukea lapsirikkaiden perheiden arkeen

Uutiset 2.3.2016 07:00 | Anne Puhakka

Oululainen Auta Lasta ry toteuttaa vuosien 2016–2018 aikana Lapsirikkaiden perheiden toimiva arki -hankkeen Oulun kaupungin ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella. Hankkeessa kehitetään vapaaehtoistoimintaa lapsiperheiden ja erityisesti useampilapsisten perheiden kotona selviytymisen tukemiseksi.

Hankkeen aikana kehitetään toimintakonsepti, joka tuo lapsiperheiden ulottuville ammatillisen ja järjestötoiminnan tuen koordinoidusti. Hanke juurruttaa kehitettyjä toimintamalleja yhteistyössä kuntatoimijoiden ja järjestöjen kanssa.

Auta Lasta ry on kutsunut Raha-automaattiyhdistyksen tuella toimivan hankkeen projektipäälliköksi Oulun kaupungin lastensuojelun palveluesimiehenä toimivan Anne-Maria Takkulan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten aloitteesta lähtenyt hanke tulee verkostoitumaan useiden lapsiperheitä kohtaavien järjestöjen kanssa. Muun muassa Suomen Vanhempainliitto, Suomen Uusperheiden liitto, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, vammaisjärjestöt, maahanmuuttotyöhön liittyvät järjestöt ja paikalliset Martta-järjestöt osallistuvat hankkeeseen. Hanke on toimintansa aikana avoin kaikille asiaa edistäville järjestöille.

Takkulan mukaan alustavana suunnitelmana on koota muiden järjestötoimijoiden ohella myös Oulun ja Raahen alueella toimivia paikallisrauhanyhdistyksiä mukaan. Tämä koskee muun muassa diakoniatoimikunnissa sekä lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevia henkilöitä. Takkula kertoo, että tarkoituksena on laajentaa toimintaa jatkossa maakuntaan ja mahdollisesti valtakunnalliseksi malliksi. Rauhanyhdistyksiin aiotaan olla suoraan yhteydessä.

Hankkeessa hyödynnetään vahvasti kokemusasiantuntijuutta. Sitä pyydetään kaikista mukana olevista järjestöistä.

– Henkilökohtaisesti käytän tässä myös omaa verkostoani hyväksi, jota olen saanut työni kautta, kertoo Takkula.

Hankkeessa tavoitellaan myös ”pilvipalvelumallia”, josta löytyy keskitetysti lapsiperheiden palvelut.

– Nyt jo ensituntumalta on paljon käyttämätöntä resurssia ja tietoa, Takkula mainitsee ja jatkaa, että nämä kaikki aiotaan koota yhteen.

Kaupunkien kanssa myös sovitaan alueellisesti erilaisista toimintamalleista ja yhteistyöstä.

– Koko hankkeen tavoitteena on lapsiperheiden resurssipankki, Takkula tiivistää.

Hankkeen toimitilat ovat Oulussa kumppanuuskeskuksessa ja Raahessa hyvinvointikuntayhtymän tiloissa. Lapsirikkaiden perheiden toimiva arki -hanke on valittu yhdeksi Raha-automaattiyhdistyksen vuoden 2016 kunta-järjestöyhteistyön teemarahoituskohteista.

www.autalasta.fi

Share This