Oulussa helmikuussa aloittanut Lapsirikas-hanke tuottaa konkreettista apua perheiden arjen tueksi ilman byrokratiaa.
– Yhteiskunta ei enää tarjoa perheille matalan kynnyksen apua. Monet ovat kaivanneet vanhan ajan kotipalvelua. Tässä on paljon sitä samaa ajatusta, sanoo hankkeen projektipäällikkö Anne-Maria Takkula.
Yhteiskunnan luoma auttamisjärjestelmä kaipaa Takkulan mielestä päivittämistä.
– Uusi sosiaalihuoltolaki ohjaa apua ennaltaehkäisevän suuntaan. Perheiden palaute on, että kriteerit ovat kuitenkin edelleen liian korkeat kotipalvelun saamiseen. Koska palvelu on tulosidonnaista, perheet eivät voi ottaa sitä vastaan.
Pitkällä työurallaan sosiaalihuollossa Takkula sanoo alkaneensa vierastaa sitä, kuinka ihmisille annettiin apua arviointien kautta.
– Byrokratia ei saa olla esteenä tehdä ennalta ehkäisevää työtä. Lapsirikas-hankkeessa ei tehdä tarvekartoituksia eikä rekisteröintejä, ei täytellä lomakkeita. Ihmiset ovat kokeneet tämän helpottavana.
Takkula sanoo miettineensä paljon ennaltaehkäisevän auttamisen, sosiaalipalveluiden ja lastensuojelun suhdetta.
– Oulussa sosiaalipalveluiden ja lastensuojelun menot kasvavat koko ajan, mutta ennaltaehkäisevään apuun ohjataan määrällisesti vähän rahaa. Tämä kelkka pitäisi saada kääntymään.Tukiaikuiseksi tai
viikonloppukaveriksi?

Lapsirikas-hanke kouluttaa perheiden auttajiksi vapaaehtoisia: esimerkiksi isähahmoja yksinhuoltajien pojille, tukiaikuisia murrosiässä oleville nuorille tai vaikkapa eläkeläisiä, jotka voisivat ottaa lapsen viikonlopuksi mökille.
Kun perhe on kriisissä, vapaaehtoinen voi Takkulan mukaan auttaa enemmän kuin ehkä itse ymmärtääkään.
– Kuten eräs äiti kerran totesi: aikuinen ei aina kykene huomioimaan ja rakastamaan lasta, vaikka niin haluaisikin. Tässä ulkopuolinen ihminen voi olla suureksi avuksi ja tueksi.
– Lapsiperheissä arjen haasteilla on joskus taipumus kasaantua. Kun perhe saa tukea, se pääsee omin voimin eteenpäin eikä välttämättä tarvitse apua enää jatkossa.
– Toimin aiemmin lastensuojelussa. Asiakasperheiden tilanteesta tehtyjä raportteja lukiessani huomasin, että asioita olisi voitu tehdä toisinkin. Avuntarve oli ehkä sivuutettu, perheiden omaa avunpyyntöä ei oltu kuultu tai tarjottu apu oli ollut vääränlaista.
Takkula kokee lapsiperheisiin kohdistuvan vihamielisyyden, esimerkiksi tekstiviestipalstojen ”Miksi yhteiskunnan apua koko ajan olette vailla, hoitakaa itse lapsenne” -tyyppisen vuodatuksen pysäyttävänä.
– Toivoisin inhimillisempää puhetta. Kyse on perheiden valinnoista ja jo syntyneet lapset ovat olemassa olevia ihmisiä.

Avunpyyntöjä
tulee päivittäin

Lapsirikas-hankkeen nettisivut avattiin kesäkuussa. Avunpyyntöjä on tullut siitä saakka päivittäin.
– Kysytään esimerkiksi, voisiko joku tulla silloin tällöin pariksi tunniksi lasten kanssa, jotta äiti pääsee asioille. Tai ulkoilemaan perheen isompien lasten kanssa, jotta synnytyslaitokselta palannut äiti saisi olla hetken kahdestaan vastasyntyneen kanssa.
Viiden lapsen äitinä Takkula muistaa, kuinka olisi joskus itsekin kaivannut mahdollisuutta omiin pieniin irtiottoihin.
– Kun suku oli kaukana, kuljetin lapsia joka paikassa mukanani. Muutettuamme lähemmäs isovanhempia oli iso helpotus saada lastenhoitoapua anopilta.
Lapsirikas-hanke keskittyy arjen tuen järjestämiseen. Ruoka-apua välitetään yhdessä K-market Heinäpään kanssa, sen sijaan tavarankeräyksiä ei ole luvassa.
– Mutta jos joku haluaa auttaa lapsiperheitä esimerkiksi maksamalla perheelle liput uimahalliin tai huvipuistoon tai vastaavaan, voimme olla junailemassa avun perille.
Avun pyytäminen ulkopuolisilta saatetaan kokea hävettävänä.
– Minusta tosin tuntuu, että tämä itse pärjäämisen ajattelutapa alkaa murtua, Anne-Maria Takkula sanoo.

MINNA KOLISTAJA
minna.kolistaja@rauhantervehdys.fi

Maksutonta tukea arjen solmukohtiin

• Lapsirikas-hanke kehittää erityisesti useampilapsisten perheiden tarpeisiin sopivaa, konkreettista arjen tukea, joka on perheelle ilmaista.
• Toimintaa pilotoidaan Oulussa, Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella 2016–2018. Sitä hallinnoi lastensuojeluyhdistys Auta Lasta ry ja tukee Raha-automaattiyhdistys. Hankkeella on kolme työntekijää ja se työllistää tällä hetkellä kolme työkokeilussa olevaa.
• Apua antamaan koulutetaan vapaaehtoisia: tavallisia ihmisiä, jotka auttavat itselleen luontevilla tavoilla ja siinä määrin kuin heille itselleen sopii.
• Vapaaehtoisesta auttamisesta kiinnostuneille järjestetään infotilaisuus 7.9. kello 17.30 Oulussa (Auta Lasta ry/ Puuhala-tila, Mustasaarentie 7, Hietasaari).

 

Lapsirikas-hankkeen avun piirissä
on tällä hetkellä 30 perhettä ja
160 lasta. Perheissä työskentelee
kolme työkokeilussa olevaa ja yksi
oppisopimuksella palkattu, kertoo
projektipäällikkö Anne-Maria Takkula.
Kuva: Minna Kolistaja

I
Share This