On aamu. Herään herätyskellon ääneen ja vaiennan sen syvään huokaisten. Irrottaudun pienen tuhisevan vauvani tiukasta otteesta varoen herättämästä häntä. Unisin silmin tarkistan keittiön seinällä olevasta lukujärjestyksestä, kenet tänään pitikään herättää ensimmäisenä ja nousen yläkertaan. Kaksi isompaa koululaista nousee heti ja alkaa valmistautua kouluunlähtöön. Ekaluokkalainen ei suostu nousemaan ja ilmoittaa, ettei ole lähdössä kouluun. Vauva alkaa itkemään alakerrassa ja juuri herännyt 2-vuotias hoksaa samaan aikaan haluavansa äidin syliin.

Epätoivo ja uupumus valtaavat sumean mielen. Väsyttää huonon yön jäljiltä, mutta on vain selvittävä tästäkin aamusta yksin. Yrittäjämies on lähtenyt jo aikaisin aamulla töihin. Aamupalat kaikille, keittiön siivous, tiskit ja päivävaatteet. Kiukutteleva ekaluokkalainen ei suostu tekemään mitään ja kello rientää eteenpäin. Haluan ymmärtää tuota lasta. Ottaa syliin ja halata häneen voimaa ja rohkeutta. Kuitenkin korotan ääntäni vauva roikkuen toisella käsivarrellani ja alan pukemaan koululaiselle vaatteita päälle. Lopulta pakkaan pienet mukaan ja vien lapsen kouluun.

Olo on nuutunut ja kaikkensa antanut kotiin palatessa. Patistan 4- ja 2-vuotiaat leikkimään ja soitan neuvolaan. Kerron olevani hyvin väsynyt ja tarvitsevani apua kotiin. Minulle luvataan olla yhteydessä. Avun saamisessa kuitenkin kestää pitkään ja otan yhteyttä Lapsirikkaaseen. Saan nopeasti apua ja koen tulleeni kuulluksi. Luokseni on tullut ihminen jakamaan taakkaa. Auttanut keittiössä, jutellut, leikittänyt lapsia ja olen päässyt yksin käymään asioilla. Arki tuntuu taas sujuvalta ja mukavalta.

Olen ison perheen äiti ja nähnyt vuosien aikana erilaisia vaiheita tuen saamisessa kotiin. Omien ensimmäisten lasteni ollessa pieniä apua ei ollut tarjolla. Muistan hyvin kuinka tarpeellista se olisi ollut. Viime kesänä lähdin sote-alan työvoimakoulutukseen ja päädyin harjoitteluun Lapsirikkaaseen. Oli ihmeellinen tunne saada tehdä itselleni niin merkityksellistä työtä! Oli minulle hyvin luontevaa asettua työntekijän rooliin, koska perheen näkökulma oli itselle niin tuttu. Onnekseni sain jatkaa työskentelyä Lapsirikkaassa ja näin olla osaltani auttamassa perheitä Oulun alueella.

Lapsiperheen arki on rikasta ja rakasta. Lapset tuovat elämään väriä ja valoa, iloa ja lämpöä. Perhe-elämä voi olla kuitenkin hyvin haavoittuvaista. Pienetkin muutokset voivat horjuttaa tasapainoa, kuormittaa ja aiheuttaa ulkopuolisen tuen tarvetta. On tärkeää pysähtyä hetkittäin kuuntelemaan itseään ja muita perheenjäseniä. Kuormittava vaihe elämässä vaikuttaa perheessä jokaiseen. Näihin tilanteisiin me tulemme mielellämme tueksi.

Helena Kokko, Lapsirikas-toiminta, vapaaehtoistyön koordinaattori

Share This