TERO NEVALA ON OULULAINEN SOSIAALITYÖNTEKIJÄ. HÄNEN PRO-GRADU -TYÖNSÄ VALMISTUI SYKSYLLÄ 2017. TERO HAASTATTELI GRADUUNSA OULULAISIA SUURPERHEIDEN VANHEMPIA. HAASTATTELUT TEHTIIN YHTEISTYÖSSÄ LAPSIRIKAS-HAKKEEN KANSSA. BLOGISSAAN TERO JAKAA KOKEMUKSIA TUTKIMUKSEN TEKEMISESTÄ :

Kuvitelkaa normaali pikkulapsiperhe, jossa on yksi tai kaksi pientä, alle kouluikäistä lasta. Kun tämän perheen vanhempi lähtee lasten kanssa asioille, on pelkkä liikkeelle pääseminen jo oma operaationsa. Mutta mitä jos pieniä lapsia olisikin kolme, tai viisi? Ja niiden lisäksi alakouluikäisiä jokaiselle luokka-asteelle oma? Millaisten asioiden äärellä tuolloin ollaan, että perhe pääsee ylipäätään yhtään mihinkään?

 

Tällaisten haasteiden edessä suurperheet usein ovat. Pelkkä arkisten asioiden hoito kodin ulkopuolella, kuten neuvolakäynnit, kauppareissut ja vastaavat vaativat tarkkaa suunnittelua ja yleensä sen, että joku jää huolehtimaan kotiin muista lapsista. Koska esimerkiksi lasten neuvolakäynnit ovat juuri kyseisen lapsen omia käyntejä, ei niihin voi ottaa koko sisaruskatrasta mukaan, mutta pieniä lapsia ei voi jättää kotiinkaan, joten jonkun pitää huolehtia heistä. Mahdollisuudet siihen, että molemmat vanhemmat olisivat mukana asioilla, ovat pienet.

 

Suurperheet sosiaalityön asiakkaina

 

Tutkin omassa pro gradu-työssäni suurperheiden kokemuksia sosiaalityön asiakkuuden näkökulmasta. Sen kautta nousi selkeästi esiin ne haasteet, joita suurperheet kokevat perheen suuren lapsimäärän vuoksi jo pelkästään sosiaalipalveluiden vastaanoton tasolla. Asia, joka voi olla itsestäänselvyys yhden tai kahden lapsen perheessä, kuten koko perheen oleminen yhdessä paikassa yhtaikaa, varsinkin kodin ulkopuolella, voi olla valtava haaste suurperheille.

 

Kun suurperhe tarvitsee sosiaalityön tukea, ovat tuen tarpeet aivan samanlaisia kuin muissakin perheissä. On haasteita vanhemmuudessa, taloudellisia huolia, perheenjäsenen sairastumista, uupumusta ja monia muita haasteita. Suurperheet ovat tässä mielessä aivan tavallisia perheitä, eikä suuri lapsimäärä tee sinällään perhettä huonommin toimivaksi, eikö myöskään paremmin toimivaksi. Suuri lapsiluku ei kerro huonosta vanhemmuudesta, mutta se ei myöskään tee kenestäkään automaattisesti hyvää vanhempaa. Palvelujärjestelmämme ei kuitenkaan aina osaa tunnistaa suurperheiden erityisyyttä tuen tarvitsijoina.

 

Esimerkiksi kotipalvelun tuki, joka tutkimuksessani nousi selkeästi hyvin tarpeelliseksi ja hyväksi koetuksi palveluksi, on usein mitoitettu pienempien perheiden tarpeelle. Siinä missä yhden tai kahden lapsen perheessä parina päivänä viikossa muutaman tunnin käyvä kotipalvelu voi olla hyvinkin riittävä ja hyödyllinen apu, niin suurperheessä työmäärä on yksinkertaisesti niin iso, että myönnetyt tunnit eivät riitä kuin pintaraapaisuun.

 

Lisäksi pelkkä tuen vastaanottoon valmistautuminen voi vaatia suurperheitä paljon organisointia ja työtä. Erityisesti kodin ulkopuolelle suuntautuva tuki, kuten perheneuvola, mahdolliset terapiat, lastensuojelun tapaamiset ja monet muut voivat olla hyvin haastavia suurperheiden näkökulmasta, koska suuren lapsimäärän vuoksi molempien vanhempien on vaikea päästä yhtaikaa kodin ulkopuolelle. Perhetyö taas koettiin yleensä lähinnä ylimääräisenä haittatekijänä, sillä kodinhoitoon osallistumaton perheohjaaja oli vain yksi henkilö lisää kotona, joka piti huomioida.

 

Siltoja rakentava tuki

 

Tutkimukseeni osallistuneet suurperheet kokivat, että kotiin saatava, konkreettinen apu on toimivinta mahdollista tukea. Auttavat kädet, jotka helpottavat arjessa, sekä tuki joka mahdollistaa vanhempien osallistumisen yhdessä esimerkiksi yksittäisen lapsen palaveriin kodin ulkopuolella. Lisäksi tärkeänä koettiin, että toimijoita ei ole liikaa, vaan tuki keskitettäisiin.

 

Kutsunkin tätä tukea siltoja rakentavaksi tueksi. Tuki, joka rakentaa siltoja kodin ja palvelun välille, sekä siltoja eri toimijoiden välille. Tällaisen tuen avulla perheen jäsenet pääsisivät sen avun piiriin, jota he tarvitsisivat, ja toisaalta avuntarjoajat osaisivat koordinoida toimintaansa niin, että perhe ei ylikuormitu niiden keskellä.

 

Kuten jo aiemmin totesin, suurperheet ovat kaikessa moninaisuudessaan aivan tavallisia perheitä lapsimäärästä huolimatta. Syyt heidän tuen tarpeelle sosiaalityössä eivät poikkea muista, mutta siinä miten heitä tuetaan, ja millaisilla palveluilla, olisi kehittämisen paikka. Palvelut pitäisi mitoittaa riittävän laajaksi, ja ne pitäisi toteuttaa siten, että perheet voivat ne ottaa vastaan ilman, että vastaanotto itsessään kävisi työstä.

 

Tero Nevala

 

 

Share This